Onkin taas kulunut hetki siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Ei ole oikein ollut aihetta.. tai jos onkin ollut, en ole ollut koneen äärellä tai muistanut tämän blogin olemassaoloa. En tiedä onko nytkään mitään aihetta sinänsä. Tässä istuskelen pojan luona, irkkaan läppärillä, kun poika pelaa Empire Earth 3:n demoa ja odottelen, että lasagne olisi kypsää. Tähän voisi tottua, tuntuu vain hyvältä herätä toisen vierestä ja olla toisen lähellä, vaikka ei puhuisikaan mitään toisen kanssa. Kotona on vain tylsää ja yksinoleminen on tylsää. Ei osaa olla ilman toista, enää. On vain sellainen levoton olo eikä saa mitään aikaseksi ja päätyy vain jumittamaan tietokoneen ja telkkarin äärellä. Se on omituinen olotila ja kohta taas edessäpäin. Perseestä, sanon minä.

En ole kyllä vaihtamassa farkkuja verkkarihousuihin eikä ko. seutu ole kotiseutunikaan, mutta sinne olisi tarkoitus suunnistaa huomenna kahdekaksi päiväksi oleilemaan. Koskaan en ole Joensuussa edes käynyt ja tavallaan odotan innolla sen näkemistä. En ole koskaan käynyt kaupungissa, jonka läpi virtaa kohtuu isohko joki (Seinäjoki oli aika pieni joki). Uusissa kaupungeissa, siinä mielessä siis etten ole itse niissä käynyt, on aina oma uutuudenviehätyksensä. Kaikki tuntuu niin hienolta ja uudelta ja toisaalta myös vieraalta. Uusi kaupunki voi olla ahdistava tai sitten piristävä kokemus. Toki tämä myös riippuu seurasta. Seinäjoki oli aika ahdistava kokemus, mutta Joensuun uskoisin olevan taas piristävää sorttia. 

Noniin alkoihan tämä blogi toimimaan, kun olin sitten evottanut ensin. Noniin se siitä.

Kävin Ropeconissa, loistava tapahtuma ja sinne on pakko mennä ensi vuonnakin. Tämän vuoden parasta antia olivat mm. KPS-turnaus sekä Rautataivas-esitelmöinti ja Get Real: Tappaminen-luento. Myönnettäköön, että olin alkuun hyvin skeptinen oman viihtymiseni suhteen ko. tapahtumassa, mutta onneksi olin väärässä ja viihdyin todella hyvin siellä.

Tähän lopuksi voisin nyt kertoa, että viime yönä oli todella hieno, komea ukkonen. Siihen oli mukava herätä noin yhden aikaan yöllä, kun satoi aivan kaatamalla ja jyrisi ja salamoi. Ja mikä parasta, olin pojan vieressä, joten oli todella mukavaa yhdessä katsella ja kuunnella ukkosta ihmisen kanssa, joka on ehkä tärkein ihminen elämässäni tällä hetkellä. No okei, otetaan se ehkä sieltä pois, niin ollaan hyvin lähellä totuutta. Näihin tunnelmiin.